Esityksen jälkeen pidimme aina pienen loppukeskustelun yleisön kanssa. Loppukeskustelu oli lähes aina hiljainen. Esitys hiljensi yleisön ja oli heti esityksen jälkeen vaikeaa avata suutaan tai purkaa sanoiksi tunnelmiaan. Myös luokkien ryhmädynamiikka oli läsnä: vieressä saattoi istua se pahin kiusaaja. Siksi esitin kysymyksiä joihin pystyi vastaamaan viittaamalla. "Oletteko nähneet kun jotakuta kiusataan?" Usein kaikki nostivat kätensä. Joissain kouluissa vain muutamat, mutta siellä tajusin, että jo se käden nosto oli suunnattoman suuri rohkeuden osoitus yhteisön kiusaajia tai opettajakunnan "Ei meillä kiusata"-asennetta vastaan. Poikkeus oli eräässä koulussa: Eräs tyttö nousi ylös heti esityksen jälkeen, kun kysyin tuntuiko tutulta ja sanoi: "Tämä oli suoraan minun elämästäni. Minua on kiusattu aina ja kiusataan edelleen ja kiusaaja on tuolla!" osoittaen taaempana istuvaa poikaa. Keskustelimme heti tämän jälkeen opettajien kanssa ja he sanoivat että tämä tuli nyt ensimmäistä kertaa tietoon, ja että asialle ryhdytään heti tekemään jotain.